Liitosta on perusteltu etenkin liikenteen ja palveluiden parantamisella. Vantaalla asiaan on suhtauduttu skeptisesti, kun Helsinki ei ole tähänkään mennessä kyennyt hoitamaan omien laita-alueittensa palveluita. Etenkin Länsi-Vantaalla pelko on aiheellinen, eivätkä tämän kaltaiset uutiset auta lainkaan asiaa.

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että liitos ei palvelisi Vantaan kaupungin asukkaita esitetyllä tavalla. Uskon liitoksen toteutuessaan ennemminkin heikentävän Vantaan – ennen kaikkea jo nyt palveluittensa kanssa kamppailevan Länsi-Vantaan – asukkaiden asemaa. Pahimmillaan Länsi-Vantaan alueesta tulisi osa Helsingin pohjoisosien huonosti hoidettua asutusta, palveluiden keskittyessä lähemmäksi keskustaa. Lentokentän lähialueet sen sijaan hyötyisivät todennäköisesti huomattavasti liitoksesta. Tätä aluetta voi tosin kehittää yhteistyössä ilman liitostakin.

Toinen varsin asiallinen huolenaihe on ollut päättäjien etääntyminen Vantaan asukkaista. Liitos veisi suuren osan päätösvallasta entistä kauemmaksi. Poliitikkojen huolenaiheet pyörisivät väistämättä kaupunginosien asukkaiden harmeja ja huolia suuremmilla areenoilla, jolloin sekä poliitikkojen kyky puuttua erityisasioihin ja asukkaiden tarve saada äänensä kuuluvin vaarantuisi entisestään.

En kykene kannattamaan Vantaan ja Helsingin yhdistämistä. Sen sijaan kannatan lämpimästi erillistä metropolihallintoa ohjaamaan liikenteen ja palveluiden tehostamista – minkä ei tässä yhteydessä sopisi tarkoittaa palveluiden karsimista.

Jos liitosta väistämättä halutaan, käytännöllisin malli olisi mielestäni Suur-Lontoon kunnallishallinnollisten kaupunginosien (engl. borough) malli. Järjestely ei toki vaatisi Suomessa pormestaria, vaan metropolihallinnon puheenjohtajan tuolin. Tämä toimisi ainoastaan siten, että myös muut metropolialueen kaupungit liitettäisiin osaksi hallintoa. Odotan Espoon aluksi vastustavan ajatusta, vaikka kaupungin maine pääkaupunkiseudun vauraiden paratiisina on vahvasti liioiteltu. Vantaa näyttää kokonaisuutena hoitaneen oman alueensa huomattavasti Espoota paremmin.

Yhden aluehallinnon malli on mielestäni kuolleena syntynyt ajatus. Harva moista kummitusta uskaltaakaan esittää, mutta Helsingistä käsin johdettu malli tuntuu elävän sitkeänä kokoomuspoliitikkojen takaraivoissa. Sellaista ajatusta sopii vastustaa viimeiseen asti.

Vihreät luettelivat kannanotossaan lukuisia eri syitä uraanilouhinnan kieltämiseksi Suomessa. Pitkä lista vaikuttaa väkisin väännetyltä. Todennäköisempää on, että hallituskauden aikana hajanaiseksi päätynyt puolue pyrkii takaisin liikettä karsastamaan ryhtyneiden entisten kannattajiensa suosioon, palaamalla takaisiin vihreän liikkeen alkujuurille – kattavaan ydinvoimavastaisuuteen.

Vain yhden puolueen esittämistä kauhukuvista voi helposti allekirjoittaa. Kaivostoiminnan välittömät ympäristövaikutukset ovat aina massiiviset. Uraanin louhinta on tavallistakin tuhoavampaa toimintaa. Laajemmat ympäristövaikutukset riippuvat kuitenkin vain ja ainoastaan louhintaa ja kuljetusta organisoivien tahojen vastuullisuudesta. Vastuunkannon valvonta kuuluu – ainakin omasta mielestäni – valtiolle, eikä aiheuta mitään perusteltua syytä luoda yleispätevää kieltoa louhinnalle.

Uraanin merkitystä tulevaisuuden poliittisena kiistakapulana on mielestäni vähätelty. Jo nykyään vaikuttavat kansainvälisen politiikan virtaukset esittävät tiukkoja näkemyksiä uraanin louhinnasta, rikastamisesta ja säilömisestä. Vaikka uraania on maaperässä vielä huomattavasti, poliittisten rajojen merkitys korostuu sen liikuttamisessa.

Suomesta, Euroopan sisämarkkinoiden alueella, louhittu uraani on poliittisesti hyvin turvallista. Jos Suomi ei nousekaan uraanin tuotannossa omavaraiseksi, kyseessä on työllisyyden ja ulkopolitiikan kannalta kannattavaa toimintaa. Ei ole mitään syytä kieltää uraanin talteen ottamista muun kaivostoiminnan yhteydessä, kun samalla louhinnalla voidaan kerätä useampia tuotoksia.

Uusien uraanikaivosten avaaminen taas on puhtaasti aluekohtainen kysymys. Valtion ja kuntien on syytä noudattaa asiallista linjaa lupia myönnettäessä. Merkittävää kulttuuri- tai ympäristöaluetta ei ole syytä pilata uusilla uraanikaivoksilla, liputtamalla tuhoavaa ahneutta yhteisten etujen ja arvojen yli. Muutoin en näe mitään syytä miksi sekä taloudellisesti että poliittisesti kannattavaa uraania ei tulisi ottaa talteen ja louhia Suomessa. On asiallista huomioida, että nyt rauhassa ja vastuullisesti talteen otetun uraanin louhinta aiheuttaa huomattavasti vähemmän pysyviä ympäristövahinkoja, verrattuna pakon alla ja kiireessä suoritettuun toimintaan.

Vihreiden irtopisteiden keräämiseen tähtäävä kampanjointi ei vakuuta lukijaa. Toivon Eurooppaan tulevaisuudessa ydinvoimatonta aikaa, mutta tämä toivottava näkemys ei määrittele tämän päivän eikä lähitulevaisuuden realiteetteja.

Oraclea on pyydetty luovuttamaan OpenOffice.org tavaramerkin uudelle järjestölle, mutta vastausta ei ole vielä annettu. Suomenkielisen OOo 3.3 julkaisua odottavien ei tarvitse huolestua, sillä julkaisu kuuluu tulevan tuttuun tapaan.

Tutustun uuteen pakettiin ajan kanssa ja julkaisen oman arvioni LibreOfficesta, jonka kehittymistä tullaan seuraamaan tässä blogissa. Uusi office on aina tervetullut tuttavuus, Oraclen johdon maineen palaessa typerien lausuntojen tulessa.

Päivitys kello 23.47. OOo:ssa yleisesti käytettyä Voikko kielityökalua ei toistaiseksi kannata ladata LibreOfficeen. Beetaversio ei vielä tue tätä ja saattaa jopa vaatia uudelleenasennuksen.

Tapahtumaa on verrattu ahkerasti keskustataustaisen Nuorisosäätiön aikaisempaan rahanjakoon. Julkisessa keskustelussa pyörii muutama korjausta vaativa epäkohta.

1. Urheiluopistosäätiön kohdalla on huomautettu säätiötä, ei puoluetta.
2. KRP on kiinnostunut tapauksesta, mutta Patentti- ja rekisterihallitus ei ole pyytänyt tutkintaa tapahtuneesta, kuten se teki Nuorisosäätiön tapauksessa. Ketään ei epäillä rikoksesta.
3. Nuorisosäätiön tapauksessa keskustan ehdokkaat junailivat varoja omiin vaalirahastoihinsa. Urheiluopistosäätiön tapauksessa näin ei ole tiettävästi tapahtunut, eikä yksittäisiä poliitikkoja ole moitittu tapahtuneesta.
4. Keskustaa ja SDP:tä on syytetty tukien pimittämisestä. SDP:n kannalta väite on ehdottomasti väärä. SDP julkaisi omat vaalituksensa jo 13.08.2009. Urheiluopistosäätiön tuki näkyy listassa. Puolue päättää oman julkaisunsa kappaleeseen: ”Avoin rahoitus ainoa oikea tie.”

Säätiön toiminta antaa asianmukaisen esimerkin tukitoiminnalle. Auttamisen ja tukemisen halu voi johtaa vastakkaiseen tulokseen, jos asiassa käytetään huonoa harkintaa. Epäselvät tavat on syytä selvittää, jotta vastaavat tapaukset jäävät puolueen kohdalta historiaan.

Avoimuus on luottamuksen kannalta avaintekijä ja nämä asiat on syytä tuulettaa ulos kaapeista. En itse pidä nyt herännyttä keskustelua pahana, vaikka ihmettelen jo yli vuoden tiedossa ja julkisuudessa olleen tuen uutisoimistapaa. Aihetta käsitelleet mediat eivät ole juuri huomioineet asian aikaisempaa julkistamista SDP:n toimesta. Jupakassa on siksi hieman kohu-uutisoinnin makua.

Varsinainen välitys- ja rahastusprosessi on tarkasti piilotettua toimintaa. Etsivä löytää, mutta uusia käyttäjiä houkutellaan jatkuvasti.

Näitä asioita on selvitelty verkkoyhteisöissä, kun laillisten materiaalien joukoista on löytynyt mitä mielenkiintoisempia ”lisämateriaaleja” ja ohjeita antavia tekstitiedostoja. Käyttäjiä vaadittiin kirjautumaan ensin salasanoja välittämään verkostoon ja vasta sitten pääsi kirjautumaan viattoman kansimateriaalin takaisille porttisivuille, jossa varsin virallisiksi ja laillisiksi kuvatut maksutavat sallivat käyttäjien jatkaa lataamaan sensuroimatonta materiaalia.

Varovaisemmat hoitavat homman hiukan näppärämmin. Tällöin salasanat ovat maksullisia ja linkit ilmoitetaan salasanan lunastamisen yhteydessä. Vielä varovaisemmat käyttävät ihan toisaalta lunastettua tokeneita, joiden avulla maksajan jäljittäminen saattaa olla melkoisen työn ja tuskan takana.

Kummassakin tapauksessa varsinainen materiaali on kiltisti piilossa julkisuudelta, ja voi uudelleenohjauksen avulla sijaita suunnilleen missä tahansa maailmankolkassa. Houkutteleva toiminta ei koske pelkästään tarkoituksella etsittyä pornografiaa, vaan lataaja saattaa saada kahvit väärään kurkkuun vaikkapa tekijänoikeuksista vapaan musiikkipaketin lisämateriaaleista. Näitä tiedostoja ei yleensä nimetä muotoon mypedofiles.rar, vaan muotoon bonus.rar.

RSS-syötöt ovat oma lukunsa. Julkisuudelta suljetun linkin takaa välitetty mexicanbean.jpg sisälsi todennäköisesti jotain ihan muuta materiaalia vielä kaksi minuuttia sitten, kunnes ylläpitäjä latasi sen päälle kuvan meksikolaisesta pavusta.

Listaa voisi laajentaa lukuisilla pienillä ohjelmilla, täysin laillisten ja puhtaasti kotimaisten keskustelupalveluiden slangilla, välityspalvelimien toimintaperusteilla, avaa ja unohda – tyylisillä materiaalipankeilla jne. Se ei ole kuitenkaan tämän kirjoituksen ydin.

Asian ydin on, että käytössä oleva ja työhönsä epäpätevien ihmisten jatkuvasti julkisuudessa kasvatettavaksi vaatima sensuuri ei kykene – eikä ole edes halukas – pureutumaan varsinaiseen ongelmaan. Sen sijaan laaja ja huonosti rakennettu sensuuri kykenee varsin tehokkaasti vaientamaan sekä sananvapaus- ja demokratia-aktivistit että lasten hyväksikäyttöä vastaan kamppailevat yksilöt, ryhmät ja sivustot.

Julkisuudessa esiintyvät poliitikot tuntuvat järjestään sivuuttavan rikollisuuden lähtökohdat. Hyväksikäyttöön perustuva materiaali kategorisoidaan kokonaisuudessaan henkisesti epävakaiden yksilöiden ja piirien toiminnaksi. Tätä toki esiintyy. Laajamittainen toiminta on kuitenkin paljon vakavampaa, yhteiskunnan rakenteisiin sidottua järjestäytynyttä toimintaa, jonka motivaationa – kuten kaikella järjestäytyneellä rikollisuudella – on raha.

Rahanpesu on tuttu termi, joka ilmenee erittäin harvoin tässä yhteydessä. Päätekijät eivät tietenkään käy nostamassa materiaalin tuottamia varoja käteiskortilla automaatista. Rahoja kierrätetään ulkomailla, jopa lahjoitusten muodossa. Tämä tapahtuu sekä laillisiksi naamioitujen peiteyritysten että piittaamattomien laillisten yritysten avulla. On hyvin todennäköistä, että nämä harmaan talouden kautta pestävät varat koskettavat myös Suomea. Näin verottajan huijaamisella ylpeilevä yrittäjä tai työmies marssii päivän päätteeksi kapakkaan selostamaan, kuinka pedofiilit pitäisi kastroida, hyväksymättä olevansa oleellinen osa toimintaa.

Ei ole mitään syytä sallia hyväksikäytön tuloksia mainostavien sivustojen olemassaoloa verkossa. Täsmäsensuurilla on merkityksensä, mutta siitähän ei tällä hetkellä ole kysymys. Jos Suomi haluaa puuttua laajamittaiseen lasten hyväksikäyttöön, rikollisuuteen purevat keinot löytyvät rahan liikkeiden valvonnasta.

Minusta on mielenkiintoista seurata kuinka Suomen kansalaiset ja poliitikot luovuttavat oman sanan- ja ilmaisunvapautensa kestämättömille perusteluille, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Turhan moni elinkeinoelämän propagandassa roikkuva poliitikko tuntuu elävän itse valitsemassaan tiedon umpiossa, vaikka lukuisat asiantuntijat, yhdistykset ja yhteisöt yrittävät tuoda tiedon valoa piittaamattomuuden pimeyteen.

Yhtä mielenkiintoista on seurata, kuinka puheet rahan liikkeiden valvonnasta saavat aikaiseksi laajamittaisen talouselämän ”isoveli valvoo” liikkeen, joka pyrkii kaatamaan vaatimukset kaikista kansainvälisistä sopimuksista. Rahan valvomaton ja kontrolloimaton liikkuvuus menee näin komeasti hyväksikäytön uhrien, rikollisuuden torjunnan ja sananvapauden edelle. Sen vastineeksi nostetaan laaja sensuuri.

Samaa liikettä ei esiinny samoilta henkilöiltä, kun pureudutaan yksilöiden ja yhteisöiden tietoturvaan. Kukapa kykenisi kykeneisi vastustamaan, kun itse ja omasta valinnastaan kelkasta hypännyt populisti vaatii nyyhkien ajattelemaan lapsia?

Minä ajattelen lapsia. En tiedä, mitä nämä suuret puhujamme oikein ajattelevat, mutta ilmeisesti eivät ainakaan lapsia.

Laajat ja tehokkaat sopimukset syntyvät hitaasti, mutta ne aloittavat vaikuttamisen. Olen usein nyrkit pystyssä pankkien kanssa, mutta en voi tähdentää tarpeeksi pankkien, kansainvälisten sopimusten ja veroviranomaisten merkitystä hyväksikäyttöön ja huumekauppaan perustuvan rikollisuuden torjunnassa.

Puuttuminen talouselämän negatiivisiin ilmiöihin on purevin keino kamppailla hyväksikäyttöön perustuvaa rikollisuutta vastaan. Niillä aseilla puututaan rikollisuuden edellytyksiin. Lähtökohtaisesti väärin järkeillyllä sensuurilla puututaan ainoastaan rikollisuuden näkyvyyteen, kuten myös hyvään pyrkivien kansalaisjärjestöjen, yhteisöiden ja yksilöiden toimintaan.

Syitä tehottoman sensuurin ylistämiselle ja tehokkaiden talouskeinojen sivuuttamiselle rikostentorjunnassa voi jokainen miettiä omassa mielessään.

Toivon sydämestäni, että tämä oli joku helteen pehmittämien aivojen luoma päähänpisto, eikä mitenkään yhteydessä pride-iskuun ja Helsingin Setan:n töhrimiseen. Jos toiveeni on väärä, niin tämä homma on karkaamassa nopeasti käsistä

Setaa vastaan suoritettu isku oli puhtaasti vastenmielinen. Legitiimiä ja laillista puoluetta vastaan hyökkääminen on mielestäni jo raskaan sarjan rötöstelyä, eikä silläkään ole mitään sijaa demokratiassa.

Totuuden nimessä lienee syytä huomioida, että asiasta oli tullut kovempi poru, jos jonkin toisen puolueen toimisto olisi joutunut ilkivallan kohteeksi tämän jälkipyykin aikana.

Jos kyseessä oli jokin ”poliittinen kannanotto” johonkin suuntaan, niin kannanilmaisu tapahtui täysin väärin. Tuomitsen ehdottomasti kaiken laillisia poliittisia järjestöjä vastaan suunnatun ilkivallan, väkivallan ja vaientamispyrkimykset. Sellainen kulttuuri ei saa missään nimessä juurtua Suomeen.

Nämä hyökkäyksiä tehtailevat vellihousut ovat ehdottomasti Suomen ja suomalaisuuden häpeäpilkkuja. On varsin mielenkiintoista, että laitaoikeisto höpisee aina ”vaikenemisen kulttuurista.” Minä olen jo pitkään pitänyt näitä jästipäitä ”vaientamisen kulttuurin” edustajina.

Siitähän tästä on kysymys. Kun mielipiteet ja henkilökohtaisista näkemyksellisistä normeista poikkeavat mielipiteet ja elämäntavat eivät miellytä, tartutaan väkivaltaan ja hyökätään toisinajattelijoita vastaan verkossa ja kaduilla. Siinä meillä on lauma Suomen ja demokratian tekopyhiä, jotka – omien vaatimustensa vastaisesti – hyökkäävät ilmaisunvapautta vastaan.

*

Kristillisdemokraateissa on herännyt asiaankuuluva älyllinen epärehellisyys (lue: tuli kiire haaskalle). Päivi Räsänen on ilmeisesti ottanut oppia laajan rapakon takaisista sielunsisaristaan, jotka tekevät pukista kanaa lausunnoillaan. Sanoiko Räsänen nyt niin, että nilkit pikkunatsit kurittavat sateenkaarikansaa, koska hänen henkilökohtaisista näkemyksistään poikkeava arvoliberaali yhteiskunta ei tuomitse kenenkään etua loukkaamatonta elämäntapaa heidän puolestaan?

Jyväskyläläisen kaupunginvaltuutetun Asmo Maanselän Keskisuomalaiseen rustaamaa kirjoitusta saa puolestaan lukea useampaan kertaan sen ymmärtääkseen. Kirjoitus käsittelee paraatia provokaationa ja ymmärtää provosoitumista. Kirjoittaja kokee seksuaalivähemmistöjen julkisen esiintymisen ja politiikkaan vaikuttavan toiminnan marginaalin hyökkäykseksi yhteiskunnan arvoja vastaan.

Maanselkä sivuttaa täysin sen asian, että nämä marginaalit ovat osa suomalaista yhteiskuntaa ja sen jo olemassa olevaa arvopohjaa, jolloin marginaali taistelee oikeuksistaan olla avoimesti osa yhteiskuntaa, osallistua sen julkiseen toimintaan ja ilmaista itseään.

Poliittiseen keskusteluun tai oikeudelliseen asemaan vaikuttava julkinen, toisten oikeudellista asemaa ja fyysistä koskemattomuutta loukkaamaton toiminta ei voi olla ”väärää.” Se on demokratiaa. Jos kristillisdemokraatit allekirjoittavat Maanselän näkemykset, puolueella on liian pitkä nimi rekisterissä.

Rinnastus maahanmuuttoon oli muuten molemmille yksi poliittisen uran pahimmista pohjanoteerauksista, mutta se listahan taitaa olla tuolle porukalle vain mandaatti.

Kummallakin tuntuu olevan suuri huoli perinteisestä suomalaisesta perheestä, joka kuuluu olevan uhattuna sateenkaariperheiden myötä. Kertokaa nyt vihdoin tälle kansakunnalle miten yksi miehen ja naisen välinen kristillinen ja juridisesti sitova avioliitto voisi olla uhattuna, jos kaksi miestä tai naista solmii toisaalta samanlaisen liiton toisaalla keskenään?

Se ei ole. Kristillisdemokraattinen puolue on. Se on ihan eri asia.

Turha ruotia enempää Räsäsen mielen liikkumattomuutta. Kansan Uutiset ennätti jo tyhjentää pankin.

*

Oikealla kuuluu olevan ikuinen huoli sateenkaariperheiden lapsista. Miten nämä rassukat pärjännevät verrattuina tavallisiin heteroseksuaalisten perheiden lapsiin? Millaisia tapoja he oppivat vanhemmiltaan?

Katsotaanpa. Kristillisten heteroseksuaalisten vanhempien perheet ovat tähän mennessä tuottaneet kansanmurhaajia, narkomaaneja, uskonnollisia fanaatikkoja, valkokaulusrikollisia, pedofiileja, seksuaalisen turhautumisen järkyttämiä peräkamarin poikia, murtomiehiä, alkoholisteja, perheenrikkojia, kokoomuslaisia poliitikkoja ja muita henkisesti epävakaita ihmisraunioita.

Luojan tähden, annetaan sateenkaariperheille mahdollisuus! Ehkä he eivät osaa tehdä tätä paremmin, mutta eivät he ainakaan voi enää epäonnista pahemmin.

*

Tässä yhteydessä täytynee huomauttaa, että olen itse kokolihaa syövä, valkoinen, keski-ikää lähentelevä, kristitty suomalainen heteroseksuaalimies; kalju, karvainen, hiukan ylipainoinen ja toveri alkoholin hyvä ystävä.

*

Annan lopuksi vielä kaiken tukeni Pinkkiruusu ry:lle. Yhdistys on tehnyt hyvää työtä seksuaalivähemmistöjen puolesta ja kaipaa – etenkin näiden tapahtumien jälkeen – lisää tukea ainakin kaikilta SDP:n jäseniltä ja puoleen kannattajilta. Annetaan sen näkyä ja kuulua: vapaus ei taivu väkivallan edessä.

Sekä puolustajat että vastustajat ovat sortuneet melkoisiin ylilyönteihin, joista kaikista puuttuu se ainoa oleellinen perusajatus: asiaa käsiteltäessä puhutaan Suomesta, suomalaisesta kulttuuriperinnöstä ja syntyperäisistä Suomen kansalaisista.

Ruoditaan ensin ne kuuluisat puolustuspuheenvuorot. Hyötyruotsi on erittäin hyvä ja käyttökelpoinen termi, joka on kevään aikana saanut propagandistisen sävyn. Termiä viljelevät poliitikot ja poliitikonalut vääntävät ja kääntävät julkista mielipidettä väkisin omalle kannalleen, hämärtämällä tarkoituksellisesti pakkoruotsin ja hyötyruotsin suhdetta toisiinsa Hyötyruotsi on se, mitä tarvitaan virkahenkilötasolla ja elinkeinoelämässä. Pakkoruotsi on se koulussa väkisin tuputettu toinen kotimainen, jota suuri osa suomalaisista ei koe tarpeelliseksi. Jos pakkoruotsi kuulostaa terminä pakkopullalta, niin puolustajilla ei ole silti mitään asiallista syytä vääntää positiivista termiä pakkopullaksi. Siinä menee jo uskottavuus.

Käsittämätöntä on myös tämä maakohtainen hellanlettastelu, jossa ihmiset käyvät puhujanpöntössä kertomassa kuinka paljon he rakastavat Ruotsia maana ja ruotsalaisia kansana. Mitä merkitystä heidän Ruotsinrakkaudellaan on tekemistä Suomen ja suomalaisuuden kanssa? Mitä merkitystä tällä millään on suomenruotsalaisten ja heidän äidinkielensä aseman kanssa? Ei yhtään mitään, eikä ketään voisi tässä yhteydessä vähempää kiinnostaa kuinka kiva on lomailla Tukholman Vanhassa kaupungissa. Se alue ei ole osa Suomea, mutta suomenruotsalaiset alueet ovat. Tämäkin pöllöpäinen perustelu kääntyy itseänsä vastaan, kun puhutaan ulkomailla sijaitsevien alueiden ihanuudesta, mutta ei huomioida Suomessa sijaitsevien alueiden ”ihanuutta.” Nämä poliitikot oikein kerjäävät naurettavia vastahuomioita lausunnoillaan.

Sivusin jo virkaruotsia – sitä aitoa hyötyruotsia – tuossa ylempänä. Suomessa ruotsin kielen taito kuuluu myös akateemisten virkojen perusvaatimuksiin. Tämän voi helposti hyväksyä ja ymmärtää, mutta siihen pohjautuvia perusteluja pakkoruotsin asemasta sen sijaan ei. Saan aina kylmiä väreitä, kun pöntöstä julistetaan pakkoruotsin vastustajien tyrmäävän ennalta monien nuorten mahdollisuudet hakeutua akateemisiin virkoihin. Niihin samoihin virkoihin on muitakin vaatimuksia, ja ruotsin kielen perusosaaminen kuuluu samaan vaatimuspakettiin oman akateemisen alueensa perusosaamisen kanssa. Vaatimusten täyttäminen on kiinni omasta halusta ja motivaatiosta. Näillä peruskoulun pakkoruotsin keskiarvosanoilla niitä ei juuri täytetä, joten kielen akateeminen opiskelu akateemista virkaa varten on joka tapauksessa täytettävä vaatimus, ja täten kestämätön pakkoruotsin perusteluksi.

Myös pakkoruotsin vastustajille voi jakaa propagandamestareiden hattuja. Pääpaino heiluu ruotsin kielen asemasta feodaaliaikaisena jäänteenä. Voi Herranen aika! Tässä maassa on muitakin kulttuurihistoriallisesti merkittäviä feodaaliaikaisia jäänteitä. Pitääkö kansakunnan todella ajaa panssarivaunulla oman historiansa yli? Sillä ei ole mitään merkitystä mitä tunteita Suomen historia aiheuttaa lukijoilleen, se on faktaa ja osa tärkeää kansallista perintöämme. Samoin on myös suomenruotsalaisen vähemmistön laita.

Bättre folke on menettänyt merkityksensä Suomessa. Ruotsalaisten kartanonherrojen aika on vaihtunut pankkiirien ja yhtiöpamppujen homogeenisten kartanoherrojen aikaan – ja uutta Wanhaa Rahaa luovat herrasväen edustajat nostavat järjestään tukia hulppeille kartanoilleen. Tätä ei näemmä pakkoruotsin vastustajien puolesta moralisoida, vaan ihannoidaan.

Suomenruotsalaisilla alueilla näkyy peltoja, tehtaita, kerrostaloasuntoja ja lähiöitä siinä missä muuallakin Suomessa. On niitä kauniita omakotitaloalueitakin, mutta minua ei saisi millään ilveellä muuttamaan jatkuvasti rapistuviin lautahirvityksiin, joiden komea julkisivu peittää allensa sarjan homeongelmia ja kosteusvaurioita. Asiat muuttuvat asenteita nopeammin.

Asenteista puheen ollen, osaa suomalaisista hirvittää eräiden suomenruotsalaisten taipumus vältellä suomea. Nämä ärsyyntyneet suomenkielen suuret sanasepot – joiden oma äidinkielen taito tuntuu rajoittuvan kaksitavuisista sanoista muodostettuihin lauseisiin – voivat vilkaista peiliin. Jos yhteinen jääräpäisyys estää yhteisymmärryksen, pitäkää omana vahinkoanne. Asennevamma ei ala kielestä, vaan pari tuumaa sen yläpuolelta.

Erityisen vastenmielistä on nationalistisen kielellisen vouhotuksen tapa jakaa suomea ja ruotsia äidinkielenään puhuvat ”heihin” ja ”meihin.” Tämä typeryyden ja näköalattomuuden terävin kärki tuntuu asettuneen tiiviisti Suomeen ja suomalaisiin. Tässä yhteydessä me puhumme Suomen syntyperäisistä asukkaista, joilla on samat oikeudet ja velvollisuudet kaikkien muiden kanssa. Kansallismieliset vouhottavat suomalaisuudesta ja etsivät tyhjälle elämälleen sisältöä teennäisistä arvoista, jotka kääntyvät suomalaisuutta itseään vastaan.

Ruotsin kielen asema tulee muuttumaan. Unionin alueesta tulee yhä monikielisempi ja suomenruotsalaisten asema suurena kielivähemmistönä heikkenee. Tällöin pakkoruotsin tarve murtuu ja ruotsinkielen opiskelun tarve tulee muuttumaan entistä lähemmäksi sitä aitoa hyötyruotsia, joka asettuu monien muiden nykyisten ja tulevien hyötykielten rinnalle. Tämän vuoksi ei ole mitään syytä luoda nopeaa, yksipuolista ja keinotekoista muutosta parhaillaan vallitsevaan kielipolitiikkaan. Lyhyesti voisi summata, ettei tämän ns. ”feodaaliaikaisen vääryyden” korjaaminen voi tapahtua toisella vääryydellä. Ei ole myöskään mitään tarvetta keksiä keinotekoisia ja itseään vastaan kääntyvä tekosyitä vallitsevalle kielipolitiikalle.

Kielipolitiikan muutos tulee olemaan luonnollinen muutos. Siihen on syytä valmistautua ristiriitaisin tuntein. Vaikka nykyisen kielipolitiikan muuttuminen tulee olemaan väistämätöntä, samalla Suomi ja koko Eurooppa uhkaavat menettää palan ainutlaatuista kulttuuriperintöä, jolla on arvokas kulttuurihistoriallinen merkitys. Suomenruotsalaisuus on osa suomalaisuutta, eivätkä jossittelut muuta Suomen kansan ja tasavallan historiaa.

Suomen kulttuuriperinnön vaaliminen on suomalaisille arvokas kansallinen velvollisuus. Tämä tarkoittaa Suomen koko kulttuuriperinnön vaalimista, eikä kansallismielisten vouhottajien erikseen valikoimia osia kansakunnan kulttuuriperinnöstä.

Demarinuorten XXIII liittokokous vietettiin Turussa 11-13.6. Osallistuin tietoyhteiskuntaa pohtineeseen valiokuntaan, joka muodosti uuden asiakirja nuorisoliitolle. Paperin sisältö osui sen verran lähelle sydäntä, että osallistun jatkossa parhaani mukaan tämän tärkeän asian käsittelyyn sekä nuorten että puolueen parissa.

Sosialidemokraattisen liikkeen sisällä on pyörinyt vuosien ajan ajatus uudesta sanan- ja ilmaisunvapauteen keskittyvästä yhdistyksestä. Olen ryhtynyt valmistelemaan tätä liikettä ja ryhdyn pian keräämään aihepiirien asiantuntijoita ja asiasta kiinnostuneita jatkovalmisteluita varten. Tarkoituksena on keskittää työ aihe- ja aluekeskeisten kansioiden ympärille, jotta liikkeen perustavoitteille saadaan asianmukainen poliittinen arvo. Tästä tulee vielä hyvä juttu.

Kävin tänään kaksi pitkää keskustelua maahanmuuttajataustaisten uussuomalaisten kanssa. Ensimmäinen juttukumppani työskentelee läheisessä pubissa ja kyseli ahkerasti sosialidemokraattien kannoista työhön ja maahanmuuttoon. Keskustelu siirtyi ammattiyhdistysliikkeeseen ja maahanmuuttajien ongelmiin tavoittaa liikettä. Ensimmäinen keskustelukumppani syytti suoraan sekä syntyperäisiä suomalaisia että maahanmuuttajataustaisia uussuomalaisia työnantajia maahanmuuttajien taloudellisesta ja oikeudellisesta hyväksikäytöstä. Ammattiyhdistysliikettä moitittiin tehottomuudesta ja viivyttelystä, kun ongelmia aiheuttavat työnantajat on annettu tiedoksi liikkeelle.

Toinen keskustelukumppani puhui samasta asiasta. Ensin kävimme läpi maahanmuuttajien ongelmia ymmärtää suomalaista työmarkkinarakennetta ja ottaa yhteyttä oikeisiin tahoihin, kun apua tarvitaan. Ammattiyhdistysliike sai samaan hengenvetoon haukut myös yllä mainitusta asiasta; maahanmuuttajien osallistumisesta ay-toimintaan intoillaan, mutta samaan aikaan liitot viivyttelevät tietoon tulleiden ongelmatyönantajien kurittamisessa. Kirjoitin ylös seuraavan sitaatin:

”Asennevamma näkyy siten, että liittoihin haalitaan väkeä työelämässä vakiintuneiden uussuomalaisten keskuudesta, mutta samalla unohdetaan liiton apua oikeasti tarvitsevat ihmiset. Suomalainen yhteiskunta syyllistää julkisuudessa juuri apua tarvitsevat, eivätkä he uskaltaudu pyytämään apua vihamielisiksi kokemiltaan ammattiliitoilta.”

Lupasin tuoda nämä näkökulmat esille täällä ja asianmukaisissa tilaisuuksissa. Tähän on pakko lisätä, että tehokkain keino puuttua ongelmiin on se, että äänekkäimmät vaatimukset nousevat kohderyhmien sisältä. Liittojen on syytä olla aktiivisia molemmissa asioissa, jotta kasvavat ongelmatapaukset ja Suomen työmarkkinoita vaivaava halpatyövoiman hyväksikäyttö saadaan aisoihin.

Huumausaineiden käyttö ja alkoholisi saavat jatkuvasti näkyvämpiä muotoja Länsi-Vantaalla. Käyttäjät ja kauppiaat eivät enää edes vaivaudu piilottelemaan toimintaansa. Surullista on se, että alueen kasvava henkinen rappio ei näytä tavoittavan julkisuutta. Media ja valitut poliitikot reagoinevat tilanteeseen vasta silloin, kun piirien ulkopuoliset joutuvat säännöllisesti kasvavan päihdeongelman uhreiksi. 1990-luvun lama ja viime vuosien taantuma iskivät molemmat ankarasti Länsi-Vantaalle. Nuoriso etääntyi politiikasta ja päihdeongelmaisten joukko räjähti nopeasti käsiin. Omista asukkaistaan etääntynyt hallinto ei näytä hahmottavan ongelmaa ilman iltapäivälehtien suuria otsikoita, jolloin asiaan puuttuminen on jo melkoisen myöhäistä. Lakatkaa nyt Luojan tähden kiillottamasta lipputangonnuppia, kun tanko mätänee alta.

Heittäkää toviksi pois kiinteistöhuoltofirmojen reviirisotien tantereiksi muuttuneiden alueseurojen harhaiset imagokuvat, omat poliittiset tittelit ja tilastotieteistä humaltuneiden konsulttien selvitykset. Tulkaa näihin kapakoihin ja puistonpenkeille kuuntelemaan kaupungin asukkaita. Sekä päihdeongelmien lähteet että äänestämättömyyden syyt selviävät, ja tarpeellinen paine muutokseen saadaan nousemaan myös rappeutuvien piirien sisältä. Täällä ei tarjota hienoja viinejä, mutta Doorista kyllä löytyy.

Edellinen merkintäni aiheutti melkoisen kommenttivyöryn liittokokouksen iltaohjelmien aikana. Moittijat epäilivät Suvannon ottaneen sosialidemokraattien arvojen vastaisen asenteen, mutta kehujat näkivät asian täsmälleen vastakkaisesta näkökulmasta. Lukekaa tuo radikaaliksi feministiksi itsensä lukevan nuoren naisen kommentoimana luotu teksti ihan ajatuksella. Tämä lisätään keskeneräisten asioiden listaan, koska keskustelu ei onneksi päättynyt Turkuun.

Yhteiskunnassa vaikuttava sosialisaatio jakaa miehet miehiksi ja naiset naisiksi. Tämä alkaa jo yksilön lapsuudessa, jatkuen läpi koko elämän. Suomen kieli vaikuttaa vahvasti miesten ja naisten rooleihin yhteiskunnassa. Asenteet ja roolit siirtyvät huomaamatta sukupolvelta toiselle. Asetelma on aina antanut ymmärtää naiset yhteiskunnallisesti heikommiksi toimijoiksi. Suomalainen yhteiskunta asettaa edelleen naisille kirjaamattomia erityisvaatimuksia ja muodostaa selkeän palkkaeron miesten ja naisten välille. Sama rakenne vaikuttaa myös etenemismahdollisuuksiin uralla, asenteiden ollessa talouselämän kärkipaikoilla yhä usein yhä siellä tytöttelyn asteella.

Naisasialiikkeille on selkeä tarve ja miesten – etenkin sosialidemokraattisten miesten – on syytä tukea täysi rinnoin jatkuvaa kehitystä.

Tähdensin kappale sitten naisasian jatkuvan kehityksen tarvetta. Akateeminen naistutkimus porskuttaa onneksi eteenpäin, mutta poliittisella rintamalla asia on hiukan toinen. Naiskorttien jatkuva vetäminen on suututtanut aktiiveja sukupuolesta riippumatta. Asiassa ovat kunnostautuneet etenkin kokoomuksen ja keskustan matroonat. Mitä kierompi liike, sitä varmemmin huomio yritetään kiinnittää kritiikin kohteeksi joutuneen naiseuteen. Aivan kuin sekä teko että sen kuuluisan keksipurkin sisältö muuttaisivat merkitystään sukupuolen myötä.

Siitä päästään suoraan asian ytimeen. Pyrkivätkö ja pystyvätkö poliittiset naisverkostot tarkoituksenmukaisesti purkamaan naisen asemaa ”toisena” politiikassa, elinkeinoelämässä ja yhteiskunnassa? Naisverkostot ovat korottaneet näkyviä yksilöitä elinkeinoelämän ja politiikan huippupaikoille. Tätä perustellaan naisten aliedustuksella näillä alueilla ja sukupuolten välisen keskipalkan yhtenäistämispyrkimyksillä yhteiskunnassa. Perustelu on ihan hyvä ja toiminnalle on tilausta. Tasapuolista edustusta tarvitaan, mutta mikä on tällä hetkellä sen hinta?

Kysymyksen voi heittää ilmoille täällä, mutta siihen kykenevät parhaiten vastaamaan ne poliittisesti aktiiviset nuoret naiset, jotka ovat kokeneet päätyneensä pönkittämään yksittäisten naisten poliittista ja taloudellista urakehitystä, sukupuolten yhteisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan sijaan. Samaan asiaan ovat heräämässä myös monet feminismiin ja tasa-arvoon myönteisesti – jopa kiihkeästi – suhtautuvat miehet, jotka ovat ryhtyneet kyseenalaistamaan toiminnan merkitystä. Tätä kritiikkiä ei voi enää leimata valkoisten keski-ikäisten heteromiesten kyynelvirraksi, jos aktiiviset nuoret naiset eivät enää ole kiinnostuneita profiloitumaan poliittisiksi toimijoiksi naiseutensa kautta.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on vallalla huomattava määrä sukupuolten välisiä epäkohtia, joihin sekä naisten että miesten on syytä puuttua yhdessä. Nuorten naisten on hyvä jatkaa aktiivisesti kamppailua patriarkaalisin perustein ohjautuvaa sosialisaatiota vastaan yhteiskunnassa. Samalla kaikkien on kuitenkin hyvä kysyä toiminnan tarkoitusta ja suuntaa.

Huonosti ohjattu kiintiöpolitiikka on kääntymässä itseään vastaan ja naisverkostojen terävimmät kärjet ovat muuttumassa yhteiskunnan eliittiin nousevien yksilöiden tukiryhmiksi, yhteiskunnassa vaikuttavien asenteiden ja rakenteiden purkamiseen keskittyvien ryhmien sijaan. Tehdastyöläisinä tai toimihenkilöinä työskenteleviä naisia kiinnostanee hiukka vähän sukupuolten välisten taloudellisten ja poliittisten erojen kaventumien yhteiskunnan nokkimisjärjestyksen kärjessä, jos oma palkka, asema ja etenemismahdollisuudet törmäävät jatkuvasti lasikattoon.

Politiikka on kaksivaiheista toimintaa ja eliittiin muiden työn avulla nostettujen yksilöiden odotetaan työskentelevän tukijoittensa puolesta, eikä tahraavan naisasialiikkeen tärkeää ja arvokasta työtä. Tämän todellisuuden eteen ovat päätyneet myös eliitissä naiskorttiaan vilautelleet henkilöt. Eduskuntatalon edessä on hiljaista, vaikka hätään joutunut kortinhaltija kuinka esittelisi patarouvaansa julkisuudelle.

Suosittelen tuumaustaukoa sekä politiikassa että elinkeinoelämässä vaikuttaville naisjärjestöille. Palatkaa juurillenne. Jos koette jo tehneenne näin antakaa sen näkyä aitoina tekoina julkisuudessa.