Uusi Delicious

Minulla oli aikoinaan sekavasti hallittu Delicious-tili. Sanasanat ovat jo kauan sitten kadonneet ja entinen sähköpostiosoite tuhoutui Cryonin kärähtämisen myötä. Avasin tänään uuden tilin linkkejä varten. Tällä kertaa katson kuitenkin asiaa eri suunnasta.

Olen harrastanut pitkään mediaseurantaa ja omaehtoista tutkimusta. “Tutkimus” kuulostaa tietenkin sosialidemokraatin suusta aina poliittisesti motivoituneelta (tai ylipäätänsä poliittisen aktivistin suusta puoluepoliittisesti motivoituneelta), mutta tässä tapauksessa asia ei suinkaan ole näin. Olen kiinnostunut mediasta ja sen suuntaviivoista median itsensä vuoksi. Kiinnostuksellani on toki osuutta myös näkemyksiini ilmaisunvapauden ja lehdistön riippumattomuuden puolesta käymiini kampanjoihin.

Uusi tilini katsoo asiaa juuri tästä suunnasta. http://delicious.com/suvanto seuraa linkkejä ja tapahtumia juuri median näkökulmasta, keskittyen  paljon median kehittymiseen ja sensuuriin. Linja poikkeaa siis jonkin verran blogista, joka käsittelee asioita ensisijaisesti puoluepoliittisen näkökulman kautta.

Tili tulee päivittymään ahkerasti ja Facebook-kaverini saavat samalla rauhan linkkitulvaltani (ehkä).

Ääni hiljaisuudesta

Alkuvuosi on sujunut olemattomien päivitysten merkeissä. Syy tähän on vanhan tietokoneeni hajoaminen. Uusi kone tuli jo hankituksi, mutta alussa miehen ja masiinan orastava ystävyys… no… kangerteli.

Hankaluudet on voitettu ja blogin päivittyy taas pian säännöllisesti. Tilastoista päätellen täällä on käyty kuluneen kuukauden sisällä ahkerasti ihmettelemässä puuttuvia merkintöjä. Kiitos siitä. Kärsivällisyys palkitaan.

Perheväkivallan juhlaa

Vuoden pisin ryyppyputki lähenee taas suurta huipennustaan. Pikkujoulut on vietetty ja suomalaiset perusmiehet valmistautuvat jouluun Alkon kassalla. Joulupukin kotimaassa, tonttu-ukot tankkaavat joulun alla pari päivää kapakassa ”poissa akkojen jouluhössötyksen tieltä.” Aattona aloitetaan ruokajuomilla, siirrytään saunakaljojen kautta jouluviinoihin ja lopulta suomalaisen jouluperinteen pariin: puolison pahoinpitelemiseen, itkevien lasten piilotellessa huoneissaan.

Illan viimeinen hidas suoritetaan noin 04:00, kun sohvalta herännyt isä käy tekemässä tarpeensa joko kuusen juurelle tai komeroon. Siinä on suomalainen ”mies” hienoimmillaan.

Tätähän ei tietenkään saisi sanoa ääneen. Muuten tulee uhanneeksi tämän suomalaisen miehen vapautta ja elintilaa yhteiskunnassa.

Makaaberia. Surullista. Taatusti kotimaista.

Suoriudun jouluksi sukuloimaan. Yllä kuvattu toiminta ei onneksi sisälly oman suvun perinteeseen. Ikävä kyllä, se kuuluu turhan monen suomalaisen kodin jokavuotiseen jouluperinteeseen. Virkavalta, hoitohenkilökunta ja vapaaehtoistyötä tekevät sen sijaan ansaitsevat jo ennalta suuren kiitoksen jokavuotisesta vaivastaan.

Hyvää ja – toivottavasti – rauhallista joulua kaikille.

Linkit 18.11. 2009

• UK: Taliban must be in government – Al Jazeera English
  Totesin aikaisemmin Afganistanin politiikan olevan kestämätöntä. Ulkomaat yrittävät ottaa oppia aikaisemmista virheistään. Nato on suunnitellut sopivansa alueiden paikallishallinnon luovuttamista aikaisemmin vihamielisille ryhmille, juuri esittämälläni tavalla. Nyt Iso-Britannia laajentaa näkemyksiään, pyrkien taltuttamaan väkivallan politiikalla. Lopputulos jää nähtäväksi, mutta Talebanin ja Al-Quaidan välisten kytkösten murtaminen ja ääriryhmien eristäminen valtavirrasta ovat oikeansuuntaisia tavoitteita.
• EU rejects request to recognise independent Palestine – EUobserver
  Unioni hylkäsi toistaiseksi Palestiinan esityksen yksipuolisesta itsenäistymisjulistuksesta. Foreign Policy arvelee yksipuolisen julistuksen olevan ainoa Palestiinan saama julistus. Samaan aikaan Reuters raportoi Israelin suututtavan maailmalla hyväksymällä uusia siirtokuntia.
• 10 tactics
  Tactical Technology Collective käynnisti projektin, joka ruotii aktivistien ja digitaalisen median välistä suhdetta. Projektin videomuotoon tehdyn lopputuloksen julkaisua saa vielä odottaa, mutta ennakkotiedot vaikuttavat mielenkiintoisilta.
• Special report: Silicon Sweatshops – GlobalPost
  5 artikkelia kattava sarja käsittelee työläisten ja ay-liikkeen oikeuksia suhteessa massiiviseen elektroniikkateollisuuteen. Osansa syytöksistä saa (jälleen kerran) Nokia, jota Suomessa vaaditaan siirtymään globaalista rapalaivasta eettisen toiminnan lippulaivaksi.
• Interview with Danish journalism student held for six days in Iran – Reporters Sans Frontières
  RSF haastatteli Niels Krogsgårdia, joka vangittiin epämääräisin perustein marraskuussa.

Edit: Alussa puhuttiin Afganistanista. Liitän vielä jälkikäteen seuraavan artikkelin jonon jatkoksi: Afghans ‘blame poverty for war’ – BBC

Kansanedustajien määrästä

Vuoden veroporno on jälleen tarkastettu. Kansa on jälleen hämmentynyt naapurinsa saamista summista ja etsii keinoa purkaa kiukkuaan. Tämän ilmiön järjettömin osa on jokavuotinen vaatimus kansanedustajien määrän puolittamisesta.

Ajatusta perustellaan seuraavasti. Kansanedustajien palkkakustannukset ja kulukorvaukset putoavat puoleen entisestä. Tämän pitäisi olla hirvittävän suuri säästö – palkkatuloissa noin 600 000 euroa) valtiossa, jonka budjetti kulkee järjestään väliä noin 43-46 miljardia euroa (43-46 000 000 000 euroa) vuodessa. Nuo noin-sanat tarkoittavat, että summa häviää puolivuosittaiseen vaihteluun, ilman prosenttien sadasosien säätämistä.

Odotettavissa oleva käytäntö on hiukan toisenlainen. Viimeistään vaalirahakohu on nostanut kampanjoiden hinnat suuren julkisuuden huomioon. Vaalirahoituksen katto tulee hillitsemään vaalien kokonaiskustannuksia ainoastaan teoriassa. Suoraa rahansiirtoa tulee vähemmän, mutta ulkoisen – usein henkilökohtaisten tai aatteellisten tukiyhdistysten kautta entistä hämärämmin jaetun – tuen merkitys kasvaa.

Tarkennus: En vastusta kampanjarahojen kattoa. Kaikkein tärkeintä demokratian kannalta on kuitenkin rahoituksen läpinäkyvyys.

Eduskunnan puolittaminen merkitsisi käytännössä vaalirahoituksen tarpeen kasvattamista. Kiristyneellä kilpailulla edustajanpaikoista olisi selkeä merkitys: suurien rahavirtojen tukemien ehdokkaiden kohoaminen päättäville paikoille kasvaisi ja pienten aatteellisten ja taloudellisten virtojen tukemien ehdokkaiden kohoamismahdollisuuksien supistuisi entisestään. Samalla luonnollisesti kasvaisi entisestään myös sitoutuminen taloudellisiin tukijoihin.

Tämä sopinee kaikille vuonna 2009 (taas kerran) talouselämän ”luonnollisiin korjausliikkeisiin” pettyneille, eikö vain?

En uskonutkaan.

Pienet puolueet vaativat demokratiaa, mutta esittävät samalla ns. miehekkäitä vaatimuksia, jotka käytännössä karsisivat demokratiaa ja lisäisivät suurten rahavirtojen valtaa yhteiskunnassa. Miksi tämä järjen puutteen ja populismin epäpyhän liiton lempilapsi tulee ristiä uusiksi joka Jumalan vuosi?

Laajempaa demokratiaa kaipaavien tulisi pikemminkin vaatia edustajiston kasvattamista. Tämä pakottaisi vakiintuneiden alueiden puoluepamput vastaamaan entistä tehokkaammin muiden puolueiden vaatimukseen maakuntatasolla, ja antaisi – luonnollisesti – laajemman poliittisen edustuspohjan potentiaalin eduskuntaan.

Aiheen luulisi olevan pienempien puolueiden vaatimus numero 1. Populismilla ratsastavien puolueiden listaan ei kuitenkaan kuulu käytännön demokratian vahvistaminen, kun tarkoituksellisesti väärin perusteltujen vaatimusten esittäminen tuo paremmat poliittiset pisteet paikallistasoilla. Totta kai paikallinen peruSS-mies pärjää vaaleissa, kun siinä samalla syöttää sanonnoista tuttua kansantuotetta omille äänestäjilleen. Lähtökohta ei kasvata demokratian vaatimuksia, mutta pitää monta kansan kestosuosikkia puoluejohdon avainpaikoilla, estäen näin tehokkaasti mielipidevirtausten liikkeet myös oman puolueen sisällä.

Matematiikka on melko helppoa. Vähemmän paikkoja = Vähemmän poliittisia haastajia ja suppeampi edustajisto. Enemmän paikkoja = Enemmän hankalia kysymyksiä eduskunnan ja puolueiden omien virtojen sisältä, ja laajempi edustajisto.

Omasta puolestani voimme säilyttää vakiintuneen tilanteen. Keskustelu kaipaa kuitenkin laajempaa ravistelua.

(Kuva/Image: eduskunta.fi)

Tarina työterveydenhuollosta

Yksityisen ja julkisen terveydenhuollon erot nousivat jälleen tapetille HUS:in päätettyä sulkea Tammisaaren sairaalan synnytysosaston. Tapahtuma on poikinut pitkiä keskusteluita palveluiden eroista ja koskettanut myös työterveydenhuoltoa. Käyn tässä lyhyesti läpi oman työterveydenhuoltoa koskevan tarinani vuodelta 2008.

Tein töitä Länsi-Vantaan alueella toimivassa kiinteistönhoitoon erikoistuneessa yrityksessä. Oikea jalkani kipeytyi kesäkuun aikana. Oireet alkoivat yöllisinä kramppeina pohkeessa, jotka uusiutuivat muutaman vuorokauden välein. Kävin yrityksen työterveydenhuollosta vastaavan yksityisen lääkäriaseman vastaanotolla, joka suositteli juomaan paljon vettä ja käyttämään magnesiumia. Vastasin syöväni jo päivittäin magnesiumtabletteja, koska lämpimässä säässä tehty ulkotyö ja vapaa-ajan säännölliset liikuntaharrastukset verottivat kehon resursseja. Valitin myös saman jalan kipeää polvea, joka oli kevään aikana oireillut useasti. Asia jätettiin seurantaan ja sain muutaman päivän sairaslomaa.

Krampit jatkuivat ja alkoivat parin viikon päästä käynnistyä myös päivisin. Oikean jalkani pohje meni kramppiin kesken ajon ja painoin kivusta kaasun pohjaan. Olin onneksi aukealla alueella ja auto syöksähti Energia-areenan parkkipaikan poikki. Soitin työkaverin hakemaan auton ja ajamaan minut lääkäriin. Mitään tutkimuksia ei tehty. Minut passitettiin viikon sairaslomalle.

Sama meno jatkui halki heinäkuun. Istuin krampeille herkän pohkeen ja pahasi kipeytyneen polven kanssa sairaslomalla, palasin muutamaksi päiväksi töihin ja pian taas lääkärin kautta sairaslomalle. Tässä vaiheessa käytin jo kävelykeppiä, polvikivun käytyä sietämättömäksi. Yksityinen palvelu ei tehnyt ainuttakaan tutkimusta. Vaivaksi epäiltiin magnesiumin puutosta, vaikka otin edelleen tabletteja päivittäin. Jalkaa ei kuvattu. Työnantaja ilmoitti luottavansa yksityisen lääkäriaseman taitoon ja esitti epäluottamuksensa kunnallista terveydenhuoltoa kohtaan.

Krampit heikkenivät, mutta polvisärky paheni. Koikkelehdin kävelykeppini kanssa elo-syyskuun vaihteessa sisään Myyrmäen kunnallisen terveysaseman ovesta. Yksityisen toiminnasta tyrmistynyt lääkäri tutki pohkeen ja polven. Asema otatti välittömäsi verikokeet ja röntgenkuvat. Hoitohenkilökunnan kanta kävi selväksi. En ollut kuulemma lähellekään ensimmäinen yksityisen työterveydenhuollon puolelta saapunut potilas, jonka vakuutusta oli pumpattu ja tutkimuksia lykätty äärimmilleen. Sain vielä lähetteen Peijakseen ja paperit fysioterapeuttia varten.

Lopullinen diagnoosi oli melko yksinkertainen. Minulla on vino selkäranka. Olin aikaisemmin työskennellyt rakennustyömailla ja liikkunut paljon portaikoissa raskaiden tavaroiden kanssa. Molemmat asiat olivat yksityisen palvelun tiedossa. Kuvat vahvistivat, että oikean polveni vasempaan sivuun oli ilmestynyt selkeä kuluma. Vino selkärankani oli jakanut painon epätasaisesti, jolloin oikea polveni oli työskennellyt vasenta enemmän. Verestä ei löytynyt mitään puutoksia, vaan kaikki arvoni olivat hyvät. Pohjekrampit olivat epätasaisen liikkumisen aiheuttamia lisäoireita, jotka hävisivät heti jalan oikean tukemisen ja pidemmän sairasloman myötä. Polvisärky jatkuu edelleen, mutta on oikean liikkumisen ja vähäisemmän rasituksen vuoksi lientynyt.

Minulla on yhä kuluma polvessani. Sijainnin ja koon puolesta sille ei ole tehty mitään, sillä leikkaus ei tässä vaiheessa juuri auttaisi asiaa. Ikä tehnee aikanaan tehtävänsä ja leikkaus on todennäköisesti edessäni tulevaisuudessa. Työsopimukseni irtisanottiin lokakuussa 2008. Harmi oli sinänsä vähäinen, että olisin joka tapauksessa joutunut irtisanoutumaan vaivan vuoksi. Irtisanomistapa ja syyt jättivät kuitenkin kitkerän maun suuhun. Tutkimusta vältellyt yksityinen lääkäriasema ei virallisesti tehnyt mitään väärää – mitä pidän melko kuvaavana lain, vakuutustoiminnan ja yksityisen terveydenhoidon suhteesta yhteiskunnan fyysistä työtä tekevään kansanosaan.

Julkisuudessa puhutaan paljon hoitojonoista. Asiassa on unohdettu se, että oikea diagnoosi on yhtä tärkeää. Vaivan tai sairauden toteaminen on yksilön uran ja elämänhallinnan kannalta oleellista. Tässä tapauksessa heti alkuun suoritetut huolelliset tutkimukset ja oikea diagnoosi olisivat helpottaneet huomattavasti sekä omaa että silloisen työnantajani asemaa, kun molemmat olisivat tienneet miehen tilanteen ja työn kannalta oleellisen terveystilan jo kesällä. Nyt asiaa vatvottiin kuukausitolkulla turhaan. Tämä aika oli poissa omasta työnhaustani, mahdollisesta opiskelustani ja työvoimatoimiston kurssijärjestelyistä.

(Kuva/Image: Archdeacon by Ilja Repin. Wikipedia)

Lyhyesti Lissabonin sopimuksesta

Tähän päivään johtanut matka on ollut pitkä ja kivinen. Alkuperäinen Sopimus Euroopan Perustuslaista kaatui jäsenmaiden erimielisyyksiin ja Irlannin vuoden takainen kansanäänestys sanoi ”Ei” EU:n yhteissopimukselle.

En ole lainkaan tyytyväinen Lissabonin sopimuksen hyväksymiseen johtavaan tiehen. Sopimuksen tarkoitus on selkeyttää päätöksentekoa ja lisätä demokratiaa unionissa. Jos keinojen tulisi sisältyä vaatimuksiin, Lissabonin sopimukseen johtanut prosessi on ollut kaukana lopputuloksen tarkoituksesta.

En kuitenkaan voi olla hymyilemättä. Irlannin nyt ottama myönteinen kanta Lissabonin sopimukseen on suuri helpotus koko Euroopalle. Unionin pääsee vihdoin eteenpäin umpikujastaan ja parlamentin vallan kasvattamiseen pyrkivät kampanjat ja prosessit saavat viimein tilaa.

Unionia on rakennettu talouselämän ehdoilla ja ylläpidetty jäsenmaiden ristiriidoilla. Irlannin myönteinen äänestystulos antaa toivoa unionin uudesta demokratisoimisesta ja mahdollisuuksista nostaa sosiaaliset arvot talouselämän etujen määrittelemän unionin agendalle. Kukaan ei olettane sopimuksen potentiaalisen hyväksymisen tekevän radikaaleja muutoksia unionin arvoihin ja toimintaan, mutta ainakin meillä on tämän myötä aito mahdollisuus muutosten ajamiseen.

Lissabonin sopimus ei ole päätösvaihe, vaan välivaihe unionin kehittämisessä. Pöydillä lepää jo läjäpäin jatkosopimuksia, jotka ovat odottaneen Lissabonin sopimuksen hyväksymistä. Sopimuksen etenemisen arvo ei olekaan sopimuksessa itsessään. Arvo on hyväksymisen avaamissa mahdollisuuksissa EU:n tulevaisuudelle.

Suomen kannalta tilanne on mielenkiintoinen. Ahvenanmaa on sopimuksen ulkopuolella, mikä jättää mantereen hiukan omituiseen tilanteeseen. Asia on sisäpoliittinen ja ratkaistavissa, mutta Ahvenanmaan liittäminen Lissabonin sopimukseen olisi tietysti toivottavaa.

Lissabonin sopimuksen voi ladata suomeksi alla olevasta osoitteesta.
http://www.consilium.europa.eu/showPage.aspx?id=1317〈=fi

(Kuva/Image: europa.eu)

Afganistanin strategia

Väkivaltaisuudet Afganistanissa jatkuvat. Taleban on reipastunut ja kiihdyttänyt toimiaan alueella. Suomalaisittain keskustelu maan osallisuudesta kriisin hoitamiseen kulkee kahta linjaa pitkin.

Kokoomus politikoi Suomen ja Afganistanin kustannuksella
Ensimmäisenä äänessä ovat kokoomuksen kiiltokuvapojat. Nämä Nato-uskovaiset kiirehtivät vakuuttamaan uskollisuuttaan Yhdysvalloille, työntämällä Suomen asevoimia yhä syvemmälle kiihtyvään kriisiin. Sankarilliset hallituspuolueet seuraavat konservatiivisen politiikan surkeimpia traditioita, jossa väkivallalla on aina ollut – ja tulee aina olemaan – oleellinen merkitys. Katainen ja Stubb ovat vakavasti harhateillä olettaessaan, että Taleban voidaan lannistaa länsivaltojen aseellisen toiminnan keinoin.

Fanatismi ei seuraa talouselämän liikkeitä. Se ei myöskään kunnioita asevoimia. On syytä muistaa, että ääri-islamilaisilla liikkeillä on monta taloudellisesti vaikutusvaltaista tukijaa, jotka kykenisivät halutessaan osallistumaan kriisin ratkaisuun ekonimisin perustein. Raha ei myöskään vaikuta asenteisiin. Al-Quaidan nokkamiehenä tunnettu Osama bin Laden ei ole/ollut kovin köyhä mies. Rahan puutteesta eivät kärsi myöskään Talebania tukevat toimijat. Tämä fakta pitää Afganistanin äärikonservatiivisen liikkeen aseissa.

Fanatismi koskettaa myös maa-aluetta itseään. Suomessa tehdään jatkuvasti julkisia virhearviointeja, joiden myötä al-Quaidan ja Talebanin ideologista ja rakenteellista toimintaa verrataan toisiinsa vääristä lähtökohdista käsin. On syytä muistaa, että al-Quaidalla ei ole milloinkaan ollut omaksi alueekseen väittämäänsä fyysistä maa-aluetta, ellei sellaiseksi lasketa Saudi-Arabiassa sijaitsevien USA:n sotilastukikohtien hallitsemia alueita.

Taleban sen sijaan hallitsi aikansa Afganistania ja fyysistä maa-aluetta koskeva idealismi on osa järjestön värväys- ja toimintaideologiaa. Uskallan väittää, että huomattava osa Talebanin tuoreimmista värvätyistä on liikkeellä fyysistä aluetta ja sen poliittista hallintaa koskevilla vaatimuksilla, joita tuetaan ääri-islamilaisella ideologialla.

Kokoomuksessa näitä väittämiä ei ilmeisesti harkita lainkaan. Vaihtoehtoisesti niistä ei piitata, kun konservatiivipuolue pyrkii parhaansa mukaan hakemaan Suomea Naton kautta Yhdysvaltojen kainaloon.

Vasemmistoliitto välttää Suomen ottamaa vastuuta konfliktista
Vasemmistoliitolla on kokoomukseen nähden yhtä surkea politiikka Afganistanin kriisin suhteen. Puolue on ymmärtänyt oikein kriisin kiihtyvän luonteen, mutta tarjoaa ratkaisuksi pakenemista alueelta. Vasemmistoliiton oppi on käytännössä seuraava: otettu vastuu kannetaan parhaiten sitä välttelemällä. Lopputuloksena olisi vuosia kestänyt kriisi, jonka aikana menehtyneet ihmiset kuolivat ilman, että konfliktista seurasi mitään hyvää.

Hyvä on on tässäkin suhteessa monimutkainen käsite. Itse määrittelen hyvän tilanteen sellaiseksi, jossa konflikti asettuu väkivallattomaan tilaan ja ryhtyy etsimään ratkaisuyrityksiä politiikan kautta. Ääri-islamilaisen liikkeen ja Talebanin terävimmät kärjet eivät tule hyväksymään tällaista ratkaisua, sillä näissä ideologissa rakenteissa politiikka on alisteinen uskonnolle. Talebanin nykyinen aseellinen ja fyysisen maa-alueen poliittiseen hallintaan tähyävä runko on sen sijaan aivan toinen asia.

Suomi markkinoi itseään rauhantyön nousevana suurvaltana. Kokoomuslainen kiihtyvän väkivallan politiikka ei tue tätä väitettä. Vasemmistoliiton kannattama ”paetaan kun vielä voidaan” politiikka ei myöskään tue asetettuja tavoitteita. Molemmilla on hukassa ideologisen vaikuttamisen nyrkkisääntö numero 1.

Mikään ulkopuolinen paine ei luo muutoksia vakiintuneeseen ideologiseen toimintaan. Muutosvaatimusten on aina noustavat liikkeen sisältä, voidakseen vaikuttaa ratkaisevasti organisaation ideologiaan ja toimintaan.

Vaihtoehtoja on
Suomi voi halutessaan vaikuttaa Afganistanin kriisiin. Nykyiseltä hallitukselta puuttuu poliittinen tahto nousta aidosti näkyvälle paikalle kriisissä. Taustalla on lyhyesti sanottuna pelko päätymisestä kriisin aktiiviseksi osapuoleksi, joka voisi kiinnittää ääri-islamilaisen liikkeen terävimmän kärjen huomion Suomeen tai etäännyttää Suomea Yhdysvaltojen ulkopoliittisista tavoitteista.

Suomella on murheellinen taipumus pyrkiä päätöksentekokoneistojen ytimiin sen sijaan, että me pyrkisimme itse muodostamaan ulkopoliittisen työn ytimiä. Koko valtio kärsii jonkin sortin lämpimän kainalon kompleksista, jossa ei itse uskaltauduta hakemaan todellista vastuuta kannettaviksi otetuista velvollisuuksista. Valtiomme mieluummin käpertyy odottamaan isompien ratkaisuja sen sijaan, että uskaltautuisi koettelemaan omia jalkojaan.

Suomen tulee pysyä Afganistanissa, mutta sen ei tule missään nimessä hakeutua syvemmälle aseellisen konfliktin osapuoleksi. Paras politiikka on se, että Suomi etääntyy Yhdysvaltojen epäonnistuneesta ”etsi ja tuhoa” politiikasta, ja ryhtyy luomaan aitoja ratkaisuja fyysisten maa-alueiden poliittista hallintaa koskevissa kiistoissa. Tavoite on kylmän yksinkertainen: hajottaa Talebanin ideologiset valtaresurssit ja fyysisen voimankäytön valtaresurssit, tarjoamalla liikkeen maltillisille tahoille tilaa politisoitua Afganistanissa.

Tämä politiikka ei taatusti miellyttäisi Yhdysvaltoja, mutta mitään aitoa ratkaisua ei ole muutoinkaan tehty hermostuttamalla tahoja, jotka eivät kykene tarjoamaan todellisia vaihtoehtoja konfliktien ratkaisemiseksi. Hamid Karzain johtama Afganistanin hallitus ei ole kyennyt ottamaan alueita aseelliseen tai poliittiseen hallintaan, eikä Karzain ajamaa politiikkaa voi muutoinkaan pitää onnistuneena, etenkään ihmisoikeuksien kehittymisen ja kansainvälisen rikollisuuden torjunnan (ja jälkimmäisen kohdalla luonnollisesti myös kansainvälisen terrorismin torjunnan) näkökulmista.

Hedelmällisintä on hyväksyä se, että Afganistanin konflikti ei tule laantumaan vuosiin, tai peräti vuosikymmeniin. Tämän ajatuksen looginen jatkumo on pyrkiä ohjaamaan konflikti poliittisille urille, aseellisten keinojen korostamisen sijaan. Myös politisoitunut Afganistan tulisi näkemään terrorismia ja väkivaltaa, siitä ei ole epäilystäkään. Kysymys on siitä, kykeneekö Talebanin fanaattisin kärki kestämään muun liikkeen politisoitumisen, vai päätyykö se oman kantaliikkeensä kieltämäksi muinaisjäänteeksi konfliktin verisimmiltä ajanjaksoilta? Suomen istuva hallitus ei ilmeisesti ole halukas koettelemaan tätä mahdollisuutta. Suomen sosialidemokraattien on kyettävä.

Taantuva Länsi-Vantaa

Silloin.
!990-luku oli Länsi-Vantaalle vaikeaa aikaa. M-radan pohjoispääty rankattiin hyvästä syystä Suomen vaarallisimpien alueiden joukkoon. Etenkin viikonloppuisin iltajunilla matkustaneet ohittivat usein Martinlaakson aseman ja jatkoivat suosiolla 1991 avatulle Vantaankosken asemalle.

Ulkoasultaan Länsi-Vantaa muistutti amerikkalaista ghettoa. Lähes kaikki oli rikki, alimmat ikkunat tuhrittu läpinäkymättömiksi ja seiniä ”koristivat” katutaiteesta kaukana olleet sekalaisten töherrysten sarjat. Martinlaakson aseman tuolloin vielä harmaa portaikko oli karmea näky. Portailla vellonut eri-ikäisten ihmisten juopunut massa esti melko tehokkaasti läpikävelyn. Louhela ja Myyrmäki eivät olleet Martinlaaksoa kauniimpi näky. Levottomuus keskittyi melko tasaisesti kaikille asemanseuduilla ja velloi asutuksiin. Muistan kyllä Länsi-Vantaan puhelinkopit, mutta oliko niistä yksikään ehjä kahta vuorokautta pidempään?

Kaduilla oli väkivaltaista. Elettiin pilottitakkien aikaa. Moni peruskoululainen kantoi perhosveistä mukanaan. Toisille se oli symboli ja toiset ottivat puukot turvakseen. Väkivalta oli päivittäistä. Nuoret hakivat turvaa ryhmittymistä. Välejä selviteltiin asemilla ja puistoissa. Kyseessä ei ollut pelkkä läpsiminen. Moni tuolta ajalta tuttu lojuu nykyään hautausmaalla tai vankilassa.

Suomessa elettiin lama-aikaa. Nuoret menettivät elämänhallintansa vanhempiensa vanavedessä. Alkoholismi valtasi tilaa ja kuria haettiin enemmän nyrkkien kuin konsulttien kautta.

Kireänä toiminut poliisi ei ollut edes rauhallisten ja lainkuuliaisten ystävä. Väärään paikkaan joutunut nuori sai kovaa kohtelua osakseen, vaikka olisi ollut vain läpikulkumatkalla. Myös allekirjoittanut työnnettiin useamman kerran seinää vasten matkalla kauppaan tai kioskille. Eikä siinä tullut juuri soitettua suuta. Katselimme vain mykkinä maahan sinipukuisten ohi. Ei ollut mitään sanottava, koska muuten maija suuntasi kohti Tikkurilaa. Poliisit karjuivat, kiroilivat, tönivät ja uhkailivat, kun eivät löytäneet etsimäänsä pysäyttämiensä nuorten joukosta. Joskus nuoria väänneltiin ja heiteltiin pitkin seiniä. Jos pukarit olivat paikalla he käyttäytyivät kuten kaikki muut. Katsoivat alas ja pysyivät hiljaa. Suunsoitto alkoi heti sinipukuisten lähdettyä. Väkivalta alkoi pian maijan kadottua näkyvistä.

Olen viettänyt täällä koko elämäni, täydet 31 vuotta.

Sitten.
Ensimmäinen käänne tuli 1990-luvun lopussa. Kaupunginosien remontoiminen alkoi ja juna-asemien sisätilat lukittiin yöksi. Muutos näkyi myös virkavallan asenteissa. Poliisi muuttui asialliseksi ja ryhtyi kohtelemaan nuoria aikaisempaa ystävällisemmin. Sinipukuiset siirtyivät komentelemisesta kyselemiseen ja yrittivät usein aidosti auttaa hankaluuksiin päätyneitä nuoria. Autoista purkautuvat poliisit eivät enää tönineet nuoria seiniä vasten, vaan jututtivat heitä maltillisesti. Muutos oli järkevä, sillä se palautti suuren osan virkavaltaa kohtaan menetetystä kunnioituksesta. Käännös ei tietenkään ollut aivan täydellinen. Näissä baareissa istuu paljon ihmisiä, joiden luottamus ja kunnioitus virkavaltaa kohtaan katosi lopullisesti 1990-luvun kireissä tunnelmissa.

Väkivalta siirtyi asuntoihin. Asemat rauhoittuivat, mutta pihat villiintyivät. Juopuneet aikuiset selvittelivät välejään lasten edessä ja apuna käytettiin usein jotain kättä pidempää. Luottamus poliitikkoihin oli huono ja 1980-luvun alussa syntyneet oppivat olemaan luottamatta puolueisiin.

Vuosikymmenen lopulla kuvaan ilmestyivät käsiaseet. Voi olla, että niitä oli kaduilla jo aikaisemmin. Taisin vain liikkua oikeissa piireissä, kun niitä ei aikaisemmin heiluteltu silmien edessä. Väkivalta ja rikollisuus valuivat hiljalleen ammattilaisten käsiin. Täällä oli aina jokin jengi, jonka jäsenet ja tunnukset näkyivät katukuvassa.

Kaikki aseet eivät kuitenkaan liikkuneet näissä käsissä. Monet paikalliset alkoholisoituneet elämänsankarit istuivat lähiöbaareissa tuliaseet taskuissaan. Niitä esiteltiin ja niistä puhuttiin. ”Ennen mua pelotti, mutta nyt mulla on tämä. Nyt mua ei pelota enää.” Uho ja raudat eivät rauhoittaneet meitä muita. Päinvastoin.

Aseita myös myytiin baareissa. Ukot istuivat pöydissä kauppaamassa vanhoja metsästyskivääreitä nuoremmille kolleille. Martinlaakson pohjoispäädystä sai 9 mm käsiaseen kevyellä rahalla, jos vain tiesi keneltä kysyä. Niitä aseita myös käytettiin. Julkisilla paikoilla ammuskelu jäi onneksi melko vähäiseksi, mutta ulkona kulkeva tai parvekkeella istuva saattoi ajoittain kuulla laukauksia iltaisin.

Lopulta tilanne rauhoittui. Poliisi sai pahimmat pukarit pois kaduilta, ainakin hengissä selvinneet. Tuon ajan uutisia lukeneet muistanevat sisäisten ja ulkoisten välienselvittelyjen päättyneen välillä kuolettaviin laukauksiin.

Länsi-Vantaa rauhoittui vuosina 2001-2003. Tästä tuli ihan mukava paikka olla ja elää. Väkivalta tasoittui ja siirtyi juoppojen harrastukseksi. Ammattirikolliset katosivat katukuvasta. Remontoidut talot kohottivat alueen profiilia ja nuorten suhtautuminen yhteiskuntaan ja poliisiin muuttui paremmaksi. 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa syntyneet kokivat laajalti yhteiskunnallista heräämistä, kun kasvuympäristön mentaliteetti oli aivan toinen. Poliittiset puolueet eivät ehkä elpyneet, mutta kansalaisjärjestöt kyllä.

Nyt.
Se alkoi noin kaksi vuotta sitten, kun epävarmuus muuttui normiksi. Puheet kovenivat ja ihmiset menettivät uskoaan tulevaisuuteen. Länsi-Vantaalla kyti hiljainen kiukku, mutta se ei juuri purkautunut näkyville. Satunnaisia ryöstöjä ja astetta tylympiä väkivallantekoja ilmeni, mutta meno oli kuin missä tahansa kohtalaisen rauhallisessa lähiössä.

Katkeruus ryhtyi purkautumaan viime talvena. Vanhentuvat torpedot ilmestyivät takaisin Länsi-Vantaan lähiökuppiloihin etsimään velkavelvollisia. Asukkaat alkoivat menettää luottamuksensa talouteen ja kunnioituksensa virkavaltaa kohtaan. Rahaa hankittiin mistä saatiin ja rajan yli tuodut verottomat tuotteet ryhtyivät jälleen kiertämään laajalti kuppiloissa.

Puukot palasivat keväällä katukuvaan. Jokaisella tontilla on toki omat puukkosankarinsa, mutta aikaisemmin suhteellisen rauhalliset hulttiot ovat jälleen tarttuneet puukkoon ja pulloon. Niitä esiteltiin ja heiluteltiin parkkipaikoilla, mutta väkivallanteot jäivät vähäisiksi. Se oli kuitenkin viimeinen merkki, josta kaikkien olisi pitänyt herätä. Teräaseiden kantaminen on merkki asenteiden raaistumisesta ja entistä suuremmista valmiuksista ryhtyä törkeisiin väkivallantekoihin. Teräaseet kertovat ennen kaikkea pelosta ja epävarmuudesta. Harva kantaa puukkoa mukanaan, ellei epäile aikanaan turvautuvansa siihen.

Kevät 2009 oli vielä tyyntä myrskyn edellä. Nyt täällä tuulee. Kesän aikana alue on väkivaltaistunut ja raaistunut silmiinpistävästi. Nyrkit heiluvat asemanseuduilla ja uhreiksi kelpaavat myös satunnaiset ohikulkijat. Uhrin sukupuolella ei välttämättä ole väliä, eikä iällä. Aikaisemmin satunnaiset ryöstöt ovat muuttumassa entistä julkisemmiksi. Väkivalta on arkipäivää. Kuulen joka päivä uusista riidoista, tappeluista ja uhkauksista.

Monet nuoret valittavat, että eivät uskalla enää liikkua iltaisin Myyrmäen aseman seudulla ilman saattajaa. Elämänhallintaansa menettävät nuoret kokoontuvat jälleen ryhmittymiksi, jotka päätyvät jatkuvasti riitoihin keskenään. Ns. mamu-kriitikoille tiedoksi, että ryhmät koostuvat pääosin valkoihoisista suomalaisista nuorista, jotka näyttävät pikemminkin vetävän paikkaansa etsiviä maahanmuuttajanuoria mukaan ongelmiinsa. Muut maahanmuuttajat elävät rauhassa ja keskenään pihoilla leikkivät eriväriset ja -uskoiset lapset herättävät lämmintä toivoa Länsi-Vantaan puolesta.

Sen näkee, kun tietää mitä etsii ja muistaa mitä aikaisemmin tapahtui. Se kuuluu puheissa ja uutisissa. Se näkyy mustelmina ihmisten kasvoilla, alueella partioivien ryhmittymien hitaasti liikkuvissa autoissa, ikkunoista varovasti vilkuilevista ihmisistä, yksin kävelemistä pelkäävistä nuorista sekä samankaltaisten värien ja asuteemojen ilmestymisestä samojen ryhmittymien jäsenten ylle. Sen huomaa iltaisin lähiökapakoihin ilmestyvistä rikollisista, viikonloppuisin alueen juna-asemilla vellovista väkivaltaisista nuorista ja arkipäivisin kaduille kokoontuvista alkoholisoituneista vanhemmista. Sen haistaa kulkiessaan pusikon ohi ja panee merkille julkisivuihin ja rakenteisiin ilmestyneistä jäljistä. Sen tuntee omissa nahoissaan, kun yrittää kävellä yöllä 100 metriä kohti kotiaan.

Summa.
Merkinnän tarkoituksena ei ole pelotella, vaan herättää. Nyt on viimeinen aika tarttua nopeasti eskaloituviin ongelmiin, jotka asiallisen huomion puutteessa tulevat jättämään jälkensä ainakin kahteen sukupolveen. Tämä kehitys voidaan vielä katkaista, mutta se ei tapahdu pohtimalla maailmantalouden tilaa kunnissa ja kaupungeissa. Kehitys katkaistaan huolehtimalla siitä, että heittelehtivän talouden tuuliajoille jättämät ihmiset saadaan nopeasti takaisin osaksi yhteiskuntaa ja hallitsemaan itse omaa elämäänsä.

Turhan moni poliitikko tuntuu kuvittelevan, että ongelmat katoavat joskus aikanaan tulevan nousukauden myötä. Näistä taivaanrannanmaalareista yksikään ei näytä ymmärtävän, että vahinko on jo tapahtunut, eikä nousukausi korvaa nyt syntyneitä ongelmia. Nykyiset ongelmat aiheuttavat pitkäkestoiset seuraukset. Valtiontalouden mahdollinen koheneminen ei juuri auta taantuman aikana moniongelmaisiksi päätyneiden ihmisten elämää, joiden elämänhallinnan katoaminen periytyy seuraavalle sukupolvelle asti. Se jää pysyvästi osaksi rikostilastoja, alkoholiongelmia, sosiaalitoimen ruuhkia ja nuorten työttömyyttä.

Hallituksen ensimmäinen vastaus on jatkuvasti ollut julkisten menojen leikkaaminen. Tämä on kuitenkin juuri se aika, jolloin valtion ja kuntien tulisi sijoittaa omiin asukkaisiinsa, eikä sallia taantuman aikana syntyvien ongelmien kasautumista uusille sukupolville. Se on ihan sama mitkä puolueet äänestetään seuraavaksi valtaan, sillä seuraavat hallitukset saavat istuvan hallituksen kyvyttömyyden puuttua kasvaviin sosiaalisiin ongelmiin omille harteilleen.

Vasemmisto on kautta koko linjan osoittautunut hampaattomaksi oppositiopolitiikassa. Puolueet ovat ensisijaisesti keskittyneet tuijottamaan omia kannatuslukujaan, ikään kuin niillä olisi jotain merkitystä yhteiskunnalle. Me olemme perusteellisesti epäonnistumassa ja sen myöntäminen on ensimmäinen askel tehtyjen virheiden korjaamiseksi.

Sosialidemokraateilla on nyt tuhannen taalan paikka toteuttaa inhimilliseksi väittämiään teemoja. Meidän katseemme harhailee parhaillaan ihan väärässä suunnassa. Se pitää kääntää nopeasti takaisin kaduille elämänhallintansa menettävien ihmisten arkeen. Ellei asukkaisiin sijoiteta nyt, niin Länsi-Vantaa tuntee sen nahoissaan. Tulkaa toverit tänne kaduille ja istukaa näissä baareissa meidän kanssamme. Tutustukaa uudelleen Länsi-Vantaan asukkaisiin ja yrittäkää nähdä ja kuulla mitä minä näen ja kuulen.

Yrittäkää ymmärtää, että tämä on totta ja se tapahtuu parhaillaan.

Keskustelua listavaaleista.

Listavaalien käyttöönotto on puhuttanut paljon viime vuosina. Ajatusta on palloteltu paljon etenkin SDP:n sisällä. Olen suhtautunut vaalilistoihin varovaisen negatiivisesti. Mielikuviin perustuvaa juupas-eipäs kinastelua tärkeämpää on kuitenkin pohtia vaihtoehtojen sisältöjä ja käydä avointa keskustelua listavaalien hyödyistä ja haitoista.

Olen kerännyt tähän merkintää kourallisen avainväittämiä ja yrittänyt purkaa niitä käymieni keskusteluiden myötä mahdollisimman neutraalista näkökulmasta. Suuri osa merkinnästä koostuu vuosien varrella kohtaamistani aihekeskeisistä väittämistä listavaalien puolesta ja vastaan. Kaikki keskustelu aiheista otetaan lämpimästi vastaan.

Lähtökohta
Listavaaleissa äänestetään ensisijaisesti puolueen tekemiä ehdokaslistoja ja toissijaisesti yksityishenkilöitä. Vaalit voidaan järjestää enemmistövaaleina tai suhteellisina valeina. Suomessa on parhaillaan käytössä suhteellinen avoimen listavaalin äänestystapa, jossa ääni annetaan yhdelle henkilölle vaalilistalta.

Äänestysaktiivisuus
Listavaalien puolesta: Median merkitys yksittäisten ehdokkaiden julkisuusarvossa heikkenee ja vaaleista tulee sisällöltään nykyistä asiakeskeisempiä. Äänestäjillä on selkeät puoluepoliittiset vaihtoehdot. Tämä johtaa vaalien ja politiikan itsensä kiinnostavuuden kasvamiseen ja äänestysinnon kohoamiseen.

Listavaaleja vastaan: Äänestäjät kaipaavat luotettavia yksittäisiä poliitikkoja, joihin he kykenevät samaistumaan. Suuri joukko äänestää jo nyt ensisijaisesti yksittäistä ehdokasta ja toissijaisesti puoluetta. Suljetut listat pakottavat äänestämään ensisijaisesti puolueita, mutta äänestäjät luottavat ensisijaisesti ehdokkaaseen. Kannatetut ehdokkaat sulautuvat osaksi puoluemassaa ja heidän luotettavuutensa yksittäisinä poliitikkoina laskee. Äänestäjien haluttomuus profiloitua puolueiden kannattajiksi laskee edelleen yleistä äänestysintoa.

Rahoitus
Listavaalien puolesta: Listavaalit vähentävät yksittäisten ehdokkaiden tarvetta kerätä omaa henkilökohtaista vaalirahoitustaan. Näin riippuvuussuhteet työmarkkinoiden ja elinkeinoelämän eri osapuoliin heikkenevät. Rahoitus siirtyy enemmän puoluekohtaiseksi ja näin aikaisempaa läpinäkyvämmäksi.

Listavaaleja vastaan: Etenkin kaavoituspolitiikka liikkuu entistä lähemmäksi julkisuudelta piilotettua verkostoa. Rahoja siirretään entistä enemmän lyhytaikaisten tukiyhdistysten kautta, puolueiden tukijoiden piilotellessa vaikuttavaa tukeaan. Listat tarvitsevat edelleen huomattava rahoitusta ja rakentuva riippuvuussuhteiden verkko – etenkin korruptio – koskee yksittäisten vastuullisten poliitikkojen sijaan koko listaa.

Demokratia
Listavaalien puolesta: Listavaalit ovat demokraattisempi tapa valita ja legitimoida edustajia kuntavaaleissa ja eduskunnassa. Äänestäjien todellinen tahto ja valtion sisäiset puoluepoliittiset jakaumat pääsevät aikaisempaa paremmin esille, vaalien mitatessa todellista puoluekannatusta yksittäisten vaaliharavien sijaan.

Listavaaleja vastaan: Listavaalit vääristävät demokratiaa. Yksittäiset valovoimaiset ehdokkaat vetävät suuria äänimääriä omille listoilleen, huolimatta aiheiden ja muiden listan jäsenten realistisesta kannatuksesta. Listat voidaan rakentaa oletettujen ääniharavoiden ympärille, jolloin ne eivät todellisuudessa mittaa itse listan kannatusta. Todellinen käsitys äänestäjien puolueille osoittamasta kannatuksesta hämärtyy.

Puolueiden sisäinen toiminta ja aatteellisuus
Listavaalien puolesta: Aikaisempaa asia keskeisemmät listavaalit tukevat puolueiden mahdollisuuksia nostaa asiantuntijoita ja ammattilaisia vastuullisille paikoille, sekä puolueissa että poliittisissa järjestelmissä. Politiikan uskottavuus kasvaa ja puolueiden sisäinen toiminta tehostuu.

Listavaaleja vastaan: Puolueiden sisäiset kriittiset äänet hautautuvat. Uudet mielipiteet ja virtaukset hautautuvat puoleen konservatiivisten voimien alle. Politiikan uskottavuus heikkenee ja puolueiden sisäinen toiminta päätyy vanhoillisten voimien käsiin.

Puolueiden yhtenäisyys
Listavaalien puolesta: Asioihin keskittyvät puolueet muodostuvat entistä yhtenäisemmiksi. Suurten alueellisten linjausten muodostaminen helpottuu ja ideologinen toiminta korostuu.

Listavaaleja vastaan: Listojen väliset julkisuuserot johtavat näkyvyysongelmiin ja alueellisiin ristiriitoihin puolueiden sisällä. Suurten linjausten muodostaminen vaikeutuu ja ideologisen toiminnan edellytykset heikkenevät.

Suurten ja pienten puolueiden kannatus ja aatteellisuus
Listavaalien puolesta: Listavaalit ovat kaikkien puolueiden etu. Yksittäisten henkilöiden ajaman populismin merkitys vähenee ja asiasisältö korostuu. Kaikki puolueet kykenevät mittaamaan todellista kannatustaan.

Listavaaleja vastaan: Pienillä puolueilla on vähemmän valovoimaisia jäseniä vetämään ääniä listoilleen. Puolueiden sisäiset kriittiset ajatukset ja virtaukset jäävät yksittäisten listojen pääehdokkaiden varjoon myös julkisuudessa. Populismin merkitys kasvaa, vähemmän valovoimaisten listojen etsiessä radikalisoitumisella julkisuutta itselleen.

Keskustelu variaatioista
Ajatus siirtoäänistä on koskenut sekä listavaaleista että nykyisestä suhteellisesta avoimen listan vaaleista käytävää keskustelua. Tässä äänestystavassa äänen antaja asettaisi joukon ehdokkaita järjestykseen. Äänestäjällä on vain yksi ääni, mutta äänen mennessä ”hukkaan” se siirtyisi äänestäjän listassa seuraavana olevalle ehdokkaalle.

Siirtoäänien puolesta: Siirtoäänivaalitapa antaa tarkemman kuvan äänestäjien preferensseistä sekä yksittäisten ehdokkaiden että puolueiden kohdalla.

Siirtoääniä vastaan: Siirtoäänivaalitapa voi johtaa äänestäjien tahdon ja edun vastaisiin poliittisiin koalitioihin, jotka eivät ole todellisten preferenssien mukaisia.